keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Buzzauskampanja - Air Wick


Nyt on testattu kumpaakin kynttilämallia.
Kuosit ja värit ovat kauniit.
Metsämaisemakynttilässä pyörii punaisen, pinkin ja violetin sävyt, kun taas ornamenttikuosisessa kynttilässä näkyy koko sateenkaaren kirjo.

Tuoksut ovat neutraalit mutta silti miellyttävät.

Paloaika on n. 30h mutta noin 8-10h saa nauttia koko kuvioinnin kattavasta värishowsta. Eli ainakin tässä ornamenttikuvioisessa kynttilässä tuo kuvio jäi hieman vaisuksi sitten kun kynttilän pinta oli laskenut kuvan keskivaiheille. Värivaihtelut näkyivät siis vain enää keskeltä alaspäin, ei koko mitalta.

Mainoksissa kynttilä luo palaessaan ympäristöön värillisiä "varjoja" mutta itse en ainakaan tällaisia käytössä huomannut. Ehkä jos tila on pieni, ne saattavat näkyä selkeämmin.

Mistään taikuudestahan tässä värijutussa ei ole kyse, vaan sydänlangan vieressä kulkee kirkas lanka, olettaisin sen olevan jonkinlainen valokuitusäie, jota pitkin värit säteilevät kynttilän kautta. Kynttilän pohjalla on siis patterimekanismi ja siksi onkin tärkeää tarkkailla kynttilän palamista loppuvaiheessa. Ohjeissa kylläkin lukee, että kynttilä sammuu kun steariinia on enää 2,5cm.

Jännä juttu on myös se, että valo kynttilässä syttyy jo pelkästään silloin kun sytkän tai palavan tulitikun vie kynttilän lähelle. Jonkinlainen sensori siis tuossa sydänlangan vieressä kulkee.

Itse poistin käytön jälkeen (kynttilän palettua loppuun) patterimekanismin ja pesin lasin, siitä saa kauniin lyhdyn vaikka tuikuille kunhan laittaa ensin pohjalle vaikka merisuolaa tai hiekkaa.

Tykkäsin kynttilöistä. Ne olivat kauniita, ilo silmälle. Hieman erilaisempia kuin mihin normaalisti on tottunut. Tuoksut olivat neutraalit ja silti rauhoittavia ja tuoksunystyröitä helliviä. Tuoksu ei myöskään ole liian voimakas vaan kulkeutuu kauniisti  ja lempeästi ilmavirran mukana.

Kynttilän hinta tuntuu toisaalta silti aika kalliilta, koska se on kuitenkin kertakäyttötuote.
Hinta on siis n. 6,90,- / kpl. Ja kun tuosta värikirjostakaan ei pysty koko paloaikaa nauttimaan täydellisenä.
Ehkäpä tuotetta vielä kehitellään tai luodaan vastaava tuote uudelleen, mutta kestotuotteena niin, että värien vaihtelusta voisi nauttia kerta toisensa jälkeen. Esim. jonkinlaisena tuikkulyhtynä.

Suosittelen silti lämpimästi ihmisiä kokeilemaan näitä!

Olen Buzzador, testaan ja arvioin tuotteita ja palveluita, joista annan viralliset raportit toimeksiantajille. Testaamisesta ei makseta korvauksia, mutta testaaminen on ilmaista, lukuunottamatta maksullisia kampanjoita.

Tällä kertaa testauksessa olivat Air Wick tuoksukynttilät,
Apple & Cinnamon ja uutuustuote Golden Winter Wood.


R.S,


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti